Tulipa luettua Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan rakkaustarina -kirja. Tämäkin kirja on meidän hyllyyn ilmestynyt jostain mistä lie, varmaan samasta paikasta kuin Lili Loimola -kirja eli appivanhemmilta. Olen listannut Mielensäpahoittaja-kirjaa jopa hauskimpiin lukemiini kirjoihin, mutta… mites kävi rakkaustarinan kanssa?
Huonosti.
Mun mielestä tosiaan ensimmäinen Mielensäpahoittaja oli ihan huikea. Ja sitähän se on ollut monen muunkin mielestä, sillä ilman sen suosiota tuskin olisi näin montaa uutta Mielensäpahoittajaa tähän maailmaan kirjoitettu. Kuten usein kirjasarjoissa, seuraavat osat huononevat eksponentiaalisesti ja niin tuntuu käyvän näillekin kirjoille ainakin mun mielestä.
Mielensäpahoittajan rakkaustarina oli tylsä. Vähän sekava ja tylsä. Mentiin jotenkin ihan täysin sen perusmielensäpahoittajan roolin ulkopuolelle. Minä en löytänyt sitä vanhaa tuttua jäärää kirjan sivuilta. Jotenkin väenväkisin väännetty teos. En tainnut edes hymyillä kertaakaan tätä lukiessa, siinä missä ensimmäisen Mielensäpahoittajan kohdalla nauroin ääneen.
Mielensäpahoittajan toistuvat, mutta kuitenkin nokkelat lausahdukset ovat jääneet ihmisten mieliin elämään. Tämän kirjan ainoita hetkittäisiä hyvän olon tunteita aiheutti ne pienet arkiset huomiot elämästä ja sen kulusta, miten ennen oli… no jos ei paremmin, niin eri tavalla. Siihen se kuitenkin jäikin. En oikein saanut tästä kirjasta mitään lopulta irti. Tämä tuntui irralliselta hahmolta ja teokselta aiempiin verrattuna.
Olenko itse kasvanut irti Mielensäpahoittajista vai onko Mielensäpahoittajan aika mennyt muutenkin ohi. Samasta raudasta ei loputtomasti saa taottua uutta, mutta vanhaa.
Nyt kun tätä kirjaa itsekin googlasin, niin huomasin että Mielensäpahoittajan rakkaustarina -elokuva tulee ensi-iltaansa syksyllä. Tarkka päivä on 6.9.2024.
Sinänsä ei yllätä, sillä onhan muistakin Mielensäpahoittajista tehty elokuvia ja siinä missä mielestäni ne kirjat ovat olleet hyviä tai edes melko hyviä, on elokuvat olleet perinteiseen suomalaiseen tapaan melankolisia ja vain vähän humoristisia. Eli huonoja.
Tämän kirjan kohdalla siis voisi olla toiveikas, että jos kirjakin on mielestäni huono, niin tekisikö valkokangas siitä paremman? Who knows. Pelkästään jo elokuvan esittelytekstin perusteella elokuva taitaa poiketa kirjasta, niin kuin usein taitaa käydä.
Eli tämän kirjan sijaan suosittelen ennemmin muita Tuomas Kyrön teoksia tai vaikkapa joitakin kirjoja tältä listalta.