Huh. Melissa da Costan Kaikki taivaan sini oli upea. Olin etukäteen kuullut tästä hehkutuksia ja olivat sen arvoisia.
Kirja kertoo nuoresta miehestä, Emiléstä, joka vain 26-vuotiaana saa diagnoosin nuoruusiän Alzheimerista ja elinajanodotteeksi kaksi vuotta. 26-vuotiaalle kaksi vuotta on lohduttoman vähän. Emilén läheiset haluavat Emilén osallistuvan tutkimuksiin ja kokeellisiin hoitoihin, jos elämää voitaisiin pitkittää. Jos hoitamatonta voitaisiin hoitaa.
Emilé ei sitä halua. Hän päättää toteuttaa unelmansa matkailuautoelämästä ja vaelluksista vuorilla. Hän päättää lähteä kertomatta kenellekään. Hetken mielijohteesta hän kirjoittaa nettiin seuranhakuilmoituksen, jossa hakee seuraa kahden vuoden reissuelämälle ja vaellukselle. Vastoin odotuksia siihen vastaa Joanne, jota ei tunnu kiinnostavan kenen kanssa on lähdössä, miksi ja minne.
Seikkailu yhdessä alkaa.
Kirjan alkupuolella Joanne oli mielestäni todella mielenkiintoinen hahmo. Vähäsanainen, tarkkanäköinen, älykäs, mystinen… Tuntui, että hänen edessään leijaili sellainen sumu, jonka vuoksi hänestä ei ottanut selvää. Sen takia mä ahmin kirjaa melkein puoleen väliin asti kauheaa tahtia. Halusin tietää Joannesta lisää. Mikä tämä tyttö on, miksi hän lähti, miksi hän ei puhu, miksi hän on tuollainen!?
Lopulta Joannen salaisuuksien verhoa lähdettiin pikkuhiljaa raottamaan ja kaikki se lataus ja odotus, mitä olin sille kasannut, lässähti. Ei siinä ollutkaan ensi alkuun oikein mitään ihmeellistä. Sitä perinteistä.
Olin jättää kirjan kesken, kun se mielestäni jäi kokonaisuudessaan junnaamaan paikalleen. Sitkeänä tyyppinä kuitenkin jatkoin, sillä alku oli ollut niin lupaava.
Lopulta tarina alkoi taas saada syvyyttä ja lopulta kirja oli ihan järjettömän koskettava. Myönnän, että viimeiset 20-30 sivua itkin. En pystynyt lopettamaan enää lukemista kesken, vaikka kello oli jo paljon. Itkin ja luin. Kirja loppui kuin seinään. Selittäen kaiken, mutta jättäen niin paljon kysymyksiä ilmaan. Onneksi näyttää siltä, ettei tähän kirjaan ole tulossa jatko-osaa, sillä ne niin usein lopulta pilaavat kaiken.
Sen sijaan Melissa da Costa on näköjään kirjoittanut toisen kirjan ja kieltämättä tämän ensimmäisen perusteella taidan laittaa *Toivoa versovat päivät -kirjankin lukulistalleni.
Noh, takaisin Kaikki taivaan sini -kirjaan. Pakko jakaa yksi hauska huomio, sillä en voinut olla kiinnittämättä huomiota pariin yhteneväisyyteen viime vuonna kuuntelemaani Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe -kirjaan. Ei sillä, että siinä juonellisesti olisi kovinkaan paljon yhteneväisyyttä, mutta hauskaa oli, että molemmat kirjoista liittyivät jollain tavalla ranskalaiseen Bretagne-kaupunkiin ja kirjojen nimet ovat vähän samanlaisia. Ja pidin molemmista valtavasti. Pieniä juttuja, mutta mua miellytti huomata ja tunnistaa kaupungin nimi, josta en mielestäni aiemmin ollut edes kuullut tai siihen kiinnittänyt huomiota.
Kannattaako lukea Kaikki taivaan sini?
Ehdottomasti.
Todella jotenkin sielukas ja koskettava kirja ystävyydestä, menettämisestä ja viimeisestä matkasta. Haaveiden toteuttamisesta. Kun aikaa ei enää ole. Muistisairaan taantumisesta, siihen mukautumisesta.
Ehdottomasti suosittelen.
Kenelle suosittelen kirjaa
Kaikki taivaan sini on täydellinen valinta
- Tunteikkaiden tarinoiden ystäville: Jos pidät kirjoista, jotka koskettavat syvältä ja herättävät suuria tunteita.
- Road trip -henkisten kertomusten lukijoille: Jos rakastat tarinoita vapaudesta, matkoista ja elämän suurista kysymyksistä
- Elämän rajallisuutta pohtiville: Jos olet kiinnostunut tarinoista, jotka käsittelevät sairautta, ystävyyttä ja viimeisten hetkien merkitystä.
*Tämäkin kirja löytyy Storytelin ja muiden äänikirjapalveluiden valikoimista. Kaikki taivaan sini -kirjasta on juoruiltu olevan elokuvakin Netflixissä, mutta ei ilmeisesti vielä Suomen Netflixistä nähtävissä.